Tiedote 20.11.2018

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärien kasvu hidastuu

Työntekijämäärät Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä kasvoivat syyskuussa hitaammin kuin kertaakaan kahteen vuoteen. Erityisesti suhdanneherkillä rakentamisen ja henkilöstövuokrauksen aloilla kasvu näyttää hiipuvan.

Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä noin 15 000 yrityksen työntekijämäärissä kuukausi- ja vuositasolla.

Työntekijämäärät kasvoivat edelleen 4,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, mutta viime vuonna ja vielä alkuvuonna saavutetusta yli 6 prosentin kasvuvauhdista on jääty selvästi.

– Työntekijämäärien kasvu on hidastunut erityisesti suhdanneherkillä rakentamisen ja henkilöstövuokrauksen aloilla. Henkilöstövuokraukseen keskittyneissä yrityksissä työntekijämäärät kasvoivat syyskuussa 4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, kun alkuvuonna kasvua oli yli 15 prosenttia. Kasvu on ollut yhtä matalaa viimeksi vuonna 2015, sanoo Ilmarisen yhteiskuntasuhdejohtaja Jaakko Kiander.

 Rakentamisessa kasvua oli syyskuussa 3,1 prosenttia, mikä oli matalin luku kahteen vuoteen.

Muista toimialoista kaupassa ja teollisuudessa kasvu oli ripeämpää, ja työntekijämäärät lisääntyivät syyskuussa noin 5 prosenttia.

Suhdannetietoa kuukausittain

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu noin 15 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa kuukausittain. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna.

Ilmarisen suhdanneindeksi julkaistaan kuukausittain, seuraavan kerran 20.12.2018.  

 
LUE LISÄÄ: 
LISÄTIETOJA:

Jaakko Kiander, yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 050 583 8599, jaakko.kiander@ilmarinen.fi

Ajankohtaista

Ilmarisen toimitilarakennus ulkoa, kuvituskuva.

Tiedote 15.2.2021

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä laskussa – alueelliset erot kasvoivat

Työntekijämäärä laski Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä tammikuussa lähes kuusi prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Suurin pudotus oli majoitus- ja ravitsemusalalla, missä vähennystä tuli noin -28 prosenttia. Pohjois-Suomessa matkatoimistojen ja -järjestäjien työntekijämäärä laski jopa noin -70 prosenttia.

Lue uutinen

Uutinen 3.2.2021

Tunnetko eläketurvasi? Askarruttaako lähestyvä eläke? Vastauksia tarjoilee virtuaalinen eläkeinfo 26.2.

Eläke on huomisen toimeentuloa, joka syntyy tämän päivän työstä. Siksi omasta eläkkeestään kannattaa kiinnostua ajoissa.

Lue uutinen

Uutinen 13.1.2021

Avtal mellan EU och Storbritannien – inverkan på sociala tryggheten klargörs ännu

Europeiska kommissionen och Storbritannien slutförde förhandlingarna om den framtida relationen och undertecknade avtalet 30.12.2020.

Lue uutinen
Lisää uutisia ja tiedotteita