
Ilmarinen vapauttaa ravintolat vuokranmaksulta
Ilmarinen on päättänyt lopettaa kokonaan vuokran perimisen ravintolatoimijoilta 30.3.-31.5.2020 väliseksi ajaksi. Taustalla on eduskunnan päätös sulkea ravintolat koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi.
Päätös koskee niitä ravintoloita, jotka toimivat vuokralla Ilmarisen kokonaan omistamissa liikehuoneistoissa. Ravintolayrittäjien ei tarvitse maksaa vuokria takaisin siltä ajalta, kun ravintolat ovat eduskunnan päätöksellä suljettuna.
Muiden liiketilavuokralaisten kanssa Ilmarinen on jo aiemmin sopinut vuokranmaksun keskeytyksestä sekä joustoista vuokrien takaisinmaksuaikaan. Myös tavanomaisista aukioloehdoista on joustettu, eli esimerkiksi kauppakeskuksissa toimivia yrityksiä ei velvoiteta pitämään liikettään auki tiettynä aikana.
– Yritysten tilanteet ovat erilaisia ja jokaisen vuokralaisen kanssa on pyritty löytämään sopiva ratkaisu, miten nyt maksamatta jääneet vuokrat hoidetaan. Maksuaikaa saa tarvittaessa jopa 1-2 vuotta ja vuokrat voi maksaa pienissä erissä, ilman viivästyskorkoa. Tällä haluamme auttaa maksuvaikeuksissa olevia yrityksiä selviämään pahimman vaiheen yli. Tärkeintä on nyt varmistaa ihmisten terveys ja toimeentulo, ja ettei elinkelpoisia yrityksiä turhaan ajaudu konkurssiin, vuokranmaksuun voidaan palata sitten kun liiketoiminta on saatu takaisin raiteilleen, sanoo Ilmarisen vuokrauspäällikkö Ville Laurila.
– Eläkeyhtiöiden perustehtävä on huolehtia eläkkeiden turvaamisesta ja varmistaa eläkkeiden maksu myös poikkeusoloissa, pitkän aikavälin sijoitustoimintaa vaarantamatta. Tämän perustehtävän ja lainsäädännön puitteissa olemme valmiita tulemaan vastaan ja olemaan myös vuokralaisasiakkaidemme tukena kaikin käytettävissä olevin keinoin, Laurila sanoo.
Ilmarinen on Suomen suurimpia kiinteistösijoittajia. Ilmarisen omistuksessa on yhteensä 150 liike-, toimisto-, varasto- ja muuta kiinteistöä.
Lue lisää
Lisätietoja:
Ville Laurila, vuokrauspäällikkö, Ilmarinen, p. 040 501 0040
Ajankohtaista

Ilmarinen mukana Nature Action 100 -aloitteessa
Nature Action 100 -aloitteella sijoittajat vaativat yrityksiltä kiireellisiä luontotoimia. Ilmarinen on yksi aloitteeseen osallistuvasta 190 sijoittajasta eri puolilta maailmaa.

Nimityksiä Ilmarisessa
Olemme saaneet monia uusia asiantuntijoita ilmarislaisten joukkueeseemme. Tässä poimintoja.

Vertailuindeksin vaihto on Ilmarisen positiivisin ilmastotoimi vuonna 2023
Ilmarisen positiivisin ilmastotoimi vuonna 2023 on vertailuindeksin vaihto yleisestä vastuullisuusindeksistä ilmastonmuutoksen vahvasti huomioivaan ilmastoindeksiin. Ilmarinen oli mukana kehittämässä indeksiä.