Talous
Tässä kaikki blogimme ja artikkelimme valitsemastasi aihepiiristä, ole hyvä!

Eläkkeiden rahoitus on turbulenssissa, pitkän aikavälin näkymissä kuitenkin myötätuulta
Vuosi 2022 on toistaiseksi ollut eläkesijoittajan kannalta synkkä. Osakemarkkinat ovat luisuneet, inflaatio lähtenyt pahemman kerran laukalle, korkosijoitusten tuotot ovat nousseiden markkinakorkojen myötä olleet historiallisen surkeat. Samalla Eläketurvakeskuksen julkaisemien pitkän aikavälin laskelmien mukaan eläkkeiden rahoitusnäkymät ovat parantuneet merkittävästi viime vuosien hyvien sijoitustuottojen ansiosta. Silti rahoitukselle riittää haasteita rahapolitiikan kiristyessä, syntyvyyden jatkuessa matalana ja työikäisten määrän vähetessä.

Yritysjohtoa palkittava vastuullisesti ja ansaitusta menestyksestä
Sijoittajat odottavat yhä enemmän läpinäkyvyyttä johdon palkitsemisessa. Sijoittajat myös ilmaisevat yhtiökokouksissa kantansa palkitsemisraportteihin.

Inflaatio haastaa eläkejärjestelmän rahoitusta, mutta eläkeläisten asema on turvattu
Euroalueen inflaatio kiihtyi toukokuussa ennätykselliseen 8,1 prosenttiin viime vuoteen verrattuna. Erityisesti ruuan ja energian hintojen raju nousu vaikuttaa jo kaikkien palkansaajien ja eläkeläisten arkeen ja taloudenpitoon. Myös eläkejärjestelmän kannalta nykyinen inflaatioympäristö on hyvin haastava.

Suomen sijoitusmarkkinoiden kulta-ajat – menneen talven lumia?
Suomi on ollut pitkään sijoittajalle lähes turvasatama. Poliittinen ympäristö on vakaa ja yhteiskunta jopa onnellinen. Lämmintä vettä tulee hanasta, asiat tapahtuvat ajallaan ja säntillisesti. Mutta onko asia enää jatkossa näin?

Syökö kiihtynyt inflaatio tulevat eläkkeet?
Inflaation odotettua voimakkaampi kiihtyminen voi aiheuttaa eläkeläiselle ja palkansaajalle huolta tulevaisuuden eläketurvasta. Inflaatio ei kuitenkaan suoraan uhkaa eläkkeitä, eikä sen ole juuri havaittu heikentävän rahastoitujen eläkevarojen reaalituottoja. Eläkejärjestelmän kannalta kauhuskenaario sen sijaan toteutuisi, jos reaalipalkat alenisivat samalla kun työllisyys heikkenisi. Näin on käynyt Suomessa vain harvoin.

Pandemia myllersi sijoitusmarkkinat – nämä ilmiöt haastavat yrityksiä juuri nyt
Koronapandemia on aiheuttanut merkittäviä muutoksia osakemarkkinoilla. Inflaatio, rahtikustannukset, ihmisten kulutuskäyttäytyminen, huono työvoiman saatavuus ja koronnostot haastavat globaalia taloutta, ja suurvaltojen väliset kiistat hiertävät maailmanpoliittista tilannetta. Yrityksiltä vaaditaan nyt kykyä luovia maailmanlaajuisesti hankalassa tilanteessa.

Sähköinen allekirjoitus sujuvoittaa palvelua - lainahallinto esittäytyy
Ilmarinen on palvellut asiakkaitaan jo 60 vuotta eläkevakuuttamiseen liittyvissä asioissa. Juhlavuoden kunniaksi nostamme esiin asiakkaidemme kanssa työtä tekeviä tiimejä ja asiantuntijoita. Mikä on erinomaisen asiakaspalvelun salaisuus? Salaisuutta avaa juttusarjan toisessa osassa lainahallinnon tiimi.

Miten turvata oman ja yrityksen tulevaisuus omistajanvaihdoksella?
Monelle yritykselle omistajanvaihdos tapahtuu kerran elämässä. Siksi sen suunniteluun ja toteuttamiseen kannattaa käyttää aikaa ja tarjolla olevaa apua. Yhtä tärkeää kuin on paketoida yritys uudelle omistajalle, on kiinnittää huomiota luopuvan yrittäjän henkiseen hyvinvointiin.

Lisää vakautta eläkejärjestelmän rahoitukseen
Tilastokeskuksen 30.9. julkaiseman väestöennusteen mukaan syntyvyys ei ole Suomessa ikärakenteen kannalta riittävällä tasolla. Vaikka syntyvyys on aivan viime aikoina noussut hieman alimmalta tasoltaan, on ennakoitu kehitys pidemmällä aikavälillä huolestuttavaa. Suomen väestö vanhenee ja työikäisten määrä laskee. Tämä johtaa myös kysymykseen eläkkeiden rahoituksen kestävyydestä tulevaisuudessa.