TYÖELÄKEKUNTOUTUKSEN SUOSIO KASVUSSA

13.8.2015
|
Tiedote
image

Työeläkekuntoutuksen suosio on voimakkaassa kasvussa. Ilmarisesta annettiin kuntoutuspäätöksiä tammi-kesäkuussa 22 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Kasvun taustalla on kuntoutushakemusten määrän kasvu ja vuoden alusta voimaan tullut käytäntö: nykyisin työkyvyttömyyseläkkeen hakijalle annetaan automaattisesti kuntoutuksen ennakkopäätös silloin, kun kuntoutuksen kriteerit täyttyvät.

 ‒ Tämä uusi toimintamalli mahdollistaa kuntoutuksen varhaisemman käynnistymisen ja havahduttaa työkyvyttömäksi itsensä kokevan huomamaan, että eläkkeelle on vaihtoehtoja. Moni eläkkeenhakija haluaisi kuitenkin pysyä työssä kiinni, kertoo Ilmarisen eläkejohtaja Anne Koivula.

Myös työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on jatkanut trendinomaista laskuaan. Ilmariseen saapui alkuvuonna 3000 työkyvyttömyyseläkehakemusta, mikä on viisi prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

‒ Olemme Ilmarisessa iloisia tästä kehityksestä. Työkyvyttömyyseläke tulee kalliiksi työntekijälle, hänen työnantajalleen ja koko yhteiskunnalle. Siksi on syytä olla tyytyväinen, että yhä useampi voi välttää ennenaikaisen eläköitymisen kuntoutuksen kautta, Koivula sanoo.

Työeläkekuntoutus auttaa työntekijää säilyttämään työkykynsä ja pysymään työelämässä. Ilmarisen kuntoutus on todistetusti vaikuttavaa. Arvioiden mukaan kuntoutus maksaakin kustannuksensa takaisin alle kahdessa vuodessa.

Viime vuonna lähes 80 prosenttia Ilmarisen kuntoutujista sijoittui takaisin työelämään. Kuluvaltakin vuodelta voidaan odottaa hyviä tuloksia, vaikka esimerkiksi työkokeilupaikat ovat entistä tiukemmassa vallitsevan taloustilanteen vuoksi.

Myös työhyvinvointiyhteistyö Ilmarisen asiakkaiden kanssa on ollut aktiivista ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Työn alla on ollut noin 800 yhteistä työhyvinvointihanketta asiakkaiden kanssa. Toiminnan vaikuttavuutta seurataan yrityskohtaisesti sovituin tarkoin mittarein.

 ‒ Monissa yrityksissä on ymmärretty, että työelämän laadun tavoitteellinen kehittäminen vaikuttaa yrityksen liiketoimintaan positiivisesti. Huippuyrityksissä henkilöstön piilevät resurssit, osaaminen ja luovuus hyödynnetään fiksusti jokaisena työpäivänä, sanoo Ilmarisen työhyvinvointijohtaja Kati Huoponen.

Lisätietoja:

Anne Koivula, eläkejohtaja, puh. 010 284 2217
Kati Huoponen, työhyvinvointijohtaja, puh. 010 284 2409