WAUHDITTAMO – TULE MUKAAN KEHITTÄMÄÄN TULEVAISUUTTA

30.11.2016 13:05:43
|
Uutinen
image

Ilmarisen Wauhdittamo on innovoimista, yhdessä tekemistä, ketterää kehitystä ja avoimuutta.

Wauhdittamo starttasi Ilmarisella ensimmäisen kerran noin vuosi sitten. Silloin eläkevakuutusyhtiön henkilökunta lähti ideoimaan uudenlaisia tapoja toimia ja palvella asiakkaita. Nyt kaikki kutsutaan mukaan. Kaikille vapaa ideointialusta avautuu tänään. Tarkoituksena on energisoida työelämää ja tehdä kaikkien elämä helpommaksi. Ideoita työelämän tulevaisuuden kehittämisestä voi jättää osoitteessa www.ilmarinen.fi/wauhdittamo

Innovatiivisuus innostaa

Wauhdittamoa mukana kehittämässä ollut ja viime keväänä myös itse mukana ollut Janne Kangasluoma Ilmariselta kertoo, että yllättävintä Wauhdittamossa oli, miten innovointi antoi energiaa.

– Oli mahtavaa tehdä työtä tiimissä, jossa oltiin ideoitiin intensiivisesti ja luovasti. Se oli todella innostavaa, Janne Kangasluoma sanoo.

Samaa mieltä on Wauhdittamossa mukana ollut Mari Merilampi.

– Wauhdittamon konsepti oli  huima! Opin nauttimaan myös siitä, että olin oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Uudenlainen prosessi ja toimiva tiimi veivät mukanaan ja toivat uudenlaista intoa ideoiden eteenpäin kehittämiselle, Mari Merilampi kertoo kokemuksistaan.

Ilmarisen yhteistyökumppani Wauhdittamossa on Demola Network. Janne Eskola Demola Networkistä kehuu Ilmarisen oman henkilökunnan heittäytymistä mukaan innovointiin.

– Parasta Wauhdittamossa on aito tekemisen meininki ja se positiivisuus, miten hommaan lähdettiin mukaan. Oli hienoa nähdä, että heittäytymiskykyä löytyi, hän kehuu.

Kaikkien ideat esiin

 Viime keväänä ilmarislaiset kehittivät Wauhdittamossa noin 300 ideaa, joista eteenpäin kehitettiin kymmentä. Nyt mukaan innovoimaan kutsutaan kaikki. Ajatuksena on, että avoimesti ja yhdessä kehittämällä saadaan aikaiseksi sekä parempia palveluja että energisoidaan suomalaista työelämää.

–  Työn sujuvuus, työelämän laatu ja työssä jaksaminen. Esimerkiksi nämä ovat aiheita, joiden kanssa Ilmarisella tehdään töitä joka päivä. Wauhdittamon avulla voimme innovoida, miten kehitämme tulevaisuutta, Wauhdittamoa Ilmarisella vetävä Katja Atsar sanoo.

Demola Networkin Janne Eskolan mielestä Ilmarisella ollaan valmiita kutsumaan kaikki mukaan.

– Ilmarislaiset ovat valmiita ottamaan asiakkaat mukaan avoimeen kehitykseen. Mukaan kannattaa lähteä, sillä tässä kaikki oppivat uudenlaisia kehitystapoja.

Myös Janne Kangasluoma innostaa kaikkia mukaan.

– On tärkeää kääntää voimakkaammin katsantokantaa rohkeuteen ja innovatiivisuuteen. Tätä kannattaa varmasti miettiä ja opetella kaikissa organisaatioissa. Maailma muuttuu ja meidän kaikkien on osattava kuunnella aidosti asiakkaita ja tehdä asioita yhdessä vuorovaikutuksessa. Tätä voi opiskella Wauhdittamossa, hän kannustaa.

Hyppää Wauhdittamon kyytiin ja tule jakamaan ideoitasi! www.ilmarinen.fi/wauhdittamo