ILMASTONMUUTOS JA MONIMUOTOISUUS NÄKYVÄT SIJOITUSTOIMINNAN PÄIVITETYISSÄ PERIAATTEISSA

25.1.2017
|
Uutinen

Ilmarinen sijoittaa suomalaisten eläkevaroja yhteensä 37 miljardin euron edestä, ja tästä summasta noin kolmannes on sijoitettu kotimaahan. Koska olemme iso sijoittaja ja merkittävä toimija suomalaisessa elinkeinoelämässä, on tärkeää kertoa avoimesti siitä, millaisia periaatteita ja linjauksia noudatamme sijoituspäätöksiä tehdessämme. Linjauksemme on kirjattu omistajaohjauksen periaatteisiin sekä vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin, jotka päivitettiin vuodenvaihteessa.

Omistajaohjauksen periaatteet on laadittu ensimmäisen kerran vuonna 2002 ja niitä päivitetään säännöllisesti. Näin voidaan huomioida muuttuva sääntely mutta myös toimintaympäristön suuret ja pienemmätkin muutokset, jotka vaikuttavat sijoitustoimintaan.

– Omistajaohjauksen periaatteissa kerrotaan, mitä Ilmarinen omistajana odottaa suomalaisilta yhtiöiltä. Pidämme esimerkiksi tärkeänä, että yhtiöiden raportointi veropolitiikasta on avointa. Lisäksi kerromme mm. millaisia odotuksia meillä on yhtiökokousten agendasta, palkitsemisjärjestelmistä ja hallituksen kokoonpanosta, Ilmarisen sijoitusjohtaja Mikko Mursula kertoo.

Omistajapolitiikassa korostetaan nyt entistä selkeämmin monimuotoisuuden merkitystä ja siitä raportoimista. Ilmarisen näkemyksen mukaan hallituksen monimuotoisuus tukee yhtiön liiketoimintaa ja sen kehittämistä, ja siksi pidämme tärkeänä, että yhtiöt raportoivat monimuotoisuusperiaatteistaan ja niiden toteutumisesta.

Päivitetyissä periaatteissa otetaan myös kantaa osakeyhtiöiden pääomarakenteen muutoksiin. Ilmarinen pitää tärkeänä, että hallitusten ehdottamat valtuutukset uusien osakkeiden antamisesta vastaavat lähtökohtaisesti enintään kymmentä prosenttia olemassa olevasta osakepääomasta ja ovat voimassa kerrallaan enintään 18 kuukautta.

Vastuullinen sijoittaja

Sijoituspäätöksiä tehdessään Ilmarinen ottaa taloudellisten näkökohtien lisäksi huomioon sosiaaliset, hallinnolliset sekä ympäristönäkökohdat. Vastuullisen sijoittamisen periaatteissa kerromme, miten vastuullisuus toteutuu arjen sijoitustoiminnassa. Pidämme tärkeänä, että omistamamme yritykset kunnioittavat ihmisoikeuksia ja ympäristöä, noudattavat työelämän oikeuksia eivätkä sorru korruptioon.

Vastuullisen sijoittamisen periaatteissa kerrotaan myös toimialat, joihin Ilmarinen ei sijoita. Poissuljettuja ovat tupakkayhtiöt, ydinaseita tai kansainvälisissä sopimuksissa kiellettyjä aseita valmistavat yhtiöt sekä kivihiilestä riippuvaiset yhtiöt (yli 30% liikevaihdosta tai sähköntuotannosta tulee kivihiilestä), ellei yrityksellä ole uskottavaa suunnitelmaa kivihiilen käytön vähentämiseksi tulevaisuudessa.

Omistajaohjauksen ja vastuullisen sijoittamisen periaatteita täydentävät loppuvuonna ensimmäistä kertaa vahvistetut ilmastoperiaatteet. Periaatteissa linjaamme, miten tunnistamme ja otamme huomioon riskit ja mahdollisuudet, joita ilmastonmuutos aiheuttaa sijoitustoiminnalle. Lisäksi asetamme kunnianhimoiset ja konkreettiset tavoitteet, jotka tähtäävät siihen, että sijoitussalkkumme tukee ilmastonmuutoksen hillintää.

Lue lisää: