Blogit

Nuoret haluavat vaikuttaa – anna heille mahdollisuus

Moni nuori tietää, että eläkettä maksetaan työssäkäyvien ja työnantajien avulla. Harva nuori kuitenkaan tietää, miten suuri rooli työeläkeyhtiöillä on eläkkeiden hoidossa ja niiden maksamisessa.

Syy miksi monet nuoret eivät ole tietoisia eläkejärjestelmästä on luultavasti se, että aihe on ajankohtainen meille vasta kaukana tulevaisuudessa. Eläkkeistä ei myöskään kouluissa tai kotona yleensä puhuta. Kouluissa on tietenkin paljon muita asioita, joita pitää oppia ja opettaa. Toisaalta harva vanhempi tietää itsekkään kunnolla, miten eläkejärjestelmä toimii.

Lisää Eläkeopetusta kouluun

Minun mielestäni eläkejärjestelmää olisi silti hyvä käydä läpi jollain oppitunnilla, vaikka edes pieni pintaraapaisu yleiskuvan saamiseksi. Sitä ei tarvitsisi kuitenkaan liittää minusta koealueeseen, koska nyt jo on paljon asioita, joihin halutaan oppilaiden lukevan.

Tällä yhdellä oppitunnilla voitaisiin kertoa, miksi palkasta otetaan eläkemaksuja jo 17 vuotiaana ja mihin niitä käytetään. Samalla voitaisiin kertoa ajankohtaisesta ongelmasta, jonka aiheuttaa suuri eläkeikäisten määrä suhteessa työikäisiin eli kestävyysvaje. Tätä työikäisten vähenemistä ja eläkeläisten määrän lisääntymistä käsitellään kyllä jo koulussa, mutta se olisi hyvä liittää koko Suomen eläkejärjestelmän opettamiseen. Tällä tavoin kestävyysvajeen voisi ymmärtää paremmin ja samalla saada selville, miten tätä ongelmaa yritetään ratkaista.

Nuoret haluavat vaikuttaa

Jos nuoret voivat tehdä jotain asialle, siitä kannattaa myös kertoa. Moni nuoria haluaa ymmärtää ja vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin ja ongelmiin, ja siksi olisi hyvä selittää tarkemmin koulussa näitä asioita. Uskon, että kun nuorille kerrotaan, mitä voi tehdä asian hyväksi, tuloksia alkaa syntyä.

Hyvänä esimerkkinä nuorten halukuuteen puuttua Suomeen ja koko maailmaa vaikuttaviin asioihin on ilmastonmuutos. Koulussa on kerrottu paljon ilmastonmuutoksesta ja niistä keinoista, joilla voidaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen. Pikkuhiljaa nuoret ovat tehneet ilmaston muutokseen liittyviä kampanjoita, kuten koululakot ja mielenosoitukset.

En tiennyt ennen TET-harjoittelua Ilmarisessa, että eläkeyhtiölläkin voi olla iso rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Ilmarisella on eläkkeiden katteina isot sijoitukset, joita sijoitetaan myös ilmastonmuutos huomioiden – niin, että minullakin on sitten joskus vanhempana eläke luvassa ja toivottavasti puhdas maailma, jossa asua.

Sisu Lämsä
TET-harjoittelija
Norssi - Helsingin normaalilyseo


Ilmarisen TET-harjoittelija Sisu Lämsä haastattelee sijoituksista vastaavaa varatoimitusjohtaja Mikko Mursulaa sijoittamisesta, vastuullisuudesta ja hiilijalanjäljen pienentämisestä.

  • Hannu Kokko 5.3.2020 klo 08.22
    Keisarin kysyessä Bismarckilta kuinka saada mellakoivat kansanjoukot rauhoitettua, Bismarck vastasi: "Tarjotaan koko Kansalle mahdollisuus Eläkkeeseen! Asetetaan ikäraja 65:en, se vaurastuttaa Keisarikuntaa, tulee omaa kansaa vastaan Sotimista halvemmaksi, kun ikärajaa ei käytännössä koskaan edes saavuteta. Lasten kuuluu leikkiä, Nuorten matkustella maailmalla, Keski-ikäisten työskennellä ja vanhusten muistella tehtyjä matkoja.
    Vastaa kommenttiin

Lisää uusi kommentti

0/4000
Viesti on pakollinen
Nimi on pakollinen
Sähköpostiosoite on pakollinen

Lisää aiheesta

Blogit 7.5.2024

Tilannekuvasta toimeen – Näin tieto ohjaa parempaan työkykyjohtamiseen

Useissa yrityksissä pohditaan, miten parhaiten suunnistaa erilaisen henkilöstön työkykyyn liittyvän datan keskellä. Mikä data on tärkeämpää kuin toinen ja mitä johtopäätöksiä datasta voi tehdä? Tiedolla johtamisen palvelumme tilannekuva antaa kuvan kokonaisuudesta ja auttaa eteenpäin.

Tilannekuvasta toimeen – Näin tieto ohjaa parempaan työkykyjohtamiseen

Blogit 2.5.2024

Uskalla puhua eläkkeestä

Kuinka moni miettii eläkettä 17-vuotiaana, kun ensimmäisistä työansioista alkaa kertyä eläkettä? Palkkalaskelmalla kyllä näkyy työeläkemaksun osuus, mutta eläke tuntuu kaukaiselta vanhusten jutulta. Työelämän, opiskelun ja perhe-elämän muutoskohdissa on kuitenkin hyvä tietää, millaista turvaa lakisääteinen työeläkejärjestelmä meille kaikille tuottaa ja miten siihen voi itse vaikuttaa.

Uskalla puhua eläkkeestä

Blogit 23.4.2024

Miksi yhä useampi mielenterveyssyistä kuntoutusta hakenut saa kielteisen päätöksen? – Tässä kolme syytä

Työkyvyttömyyseläkettä haetaan eniten mielenterveyden häiriöiden vuoksi. Erityisesti nuorten työkyvyttömyyden pitkittyminen on huolestuttavaa, koska heillä olisi paljon työvuosia jäljellä. Miksi kuitenkin yhä useampi mielenterveyssyistä ammatillista kuntoutusta hakenut saa kielteisen päätöksen?

Miksi yhä useampi mielenterveyssyistä kuntoutusta hakenut saa kielteisen päätöksen? – Tässä kolme syytä
Lisää ajankohtaisia artikkeleita