Blogit

Taide luo merkityksellistä elämää myös eläkeiässä

Hyvinvoiva ikääntyvä väestö on kaikkien etu. Nykyisessä vauraassa yhteiskunnassamme hyvinvointiin liittyvät ongelmat eivät suinkaan ole kadonneet, vaan muuttaneet muotoaan. Elämän merkityksellisyyden ja osallisuuden kokemukset – tai niiden puute – ovat nousseet suurimmiksi ikääntyneen väestön hyvinvointia määrittäviksi tekijöiksi. Hyvinvointia kuitenkin edelleen tarkastellaan enimmäkseen terveyden ja taloudellisen toimeentulon näkökulmista, jolloin itse koettu elämänlaatu jää ulkoapäin määriteltyjen tavoitteiden (syö terveellisesti, liiku riittävästi!) varjoon. Hyvinvointi rakentuu ennen kaikkea yksilön kokemukselle elämästä elämisen arvoisena – merkityksellistä elämää ei saavuteta pelkästään terveyssuosituksia noudattaen.

Taiteen yhteiskunnallista merkitystä ja vaikuttavuutta tutkiessamme kiinnostuimme kollegani Pauli Rautiaisen kanssa selvittämään, miten eläkesiirtymässä olevat henkilöt kokevat taiteen ja kulttuurin merkityksen omalle hyvinvoinnilleen ja elämänlaadulleen. Taiteen ja kulttuurin merkitykset lapsille ja nuorille olivat keskeisenä tutkimuskohteena kansallisessa ArtsEqual-hankkeessa (2015–2019). Samassa hankkeessa tutkittiin myös vanhusten kulttuuristen oikeuksien toteutumista hoivalaitoksissa.

Lähes koko elämänkaaren läpäisevän hankkeen tutkimusintressit jättivät kuitenkin lähes huomiotta työelämästä eläkkeelle siirtyvät ihmiset. Siksi halusimme selvittää, millaisena eläkeläisten taidetoimijuus näyttäytyy. Taidetoimijuuden näemme rakentuvan sekä osallistumisen mahdollisuuksista että osallisuuden kokemuksesta taiteiden ja kulttuurin kentässä.

Laadukas taidekasvatus kantaa eläkeikään asti

Tutkimuksen aineistona toimi Ilmarisen asiakkaille syksyllä 2019 toteutettu kysely, johon saimme yli viisisataa vastausta. Siinä selvitettiin vastaajien taide- ja kulttuuriosallistumisen tapoja sekä arvioita omasta hyvinvoinnistaan. Vastaukset jakautuivat karkeasti kahteen ryhmään: noin puolet vastanneista osallistuivat aktiivisesti taiteeseen ja kulttuuriin ja puolet osallistuivat erittäin harvoin tai eivät ollenkaan. Yllättävää oli, että sukupuolella tai sosioekonomisilla tekijöillä kuten koulutustaustalla, eläkkeen määrällä tai asuinpaikalla ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä siihen, kuuluiko vastaaja aktiiveihin vai passiiveihin.

Sen sijaan selittävänä tekijänä korostui kokemus taiteiden ja kulttuurin merkityksestä omalle hyvinvoinnille. Jos ihminen ei ole saavuttanut minkäänlaisia merkityksellisiä kokemuksia taiteen parissa aiemmissa elämänvaiheissaan, taiteella tuskin on ratkaisevaa merkitystä hänen elämänlaadulleen eläkeiässä. Tutkimustulos nostaa esiin koko ikäluokkaa koskevan laadukkaan taidekasvatuksen merkityksen myös myöhempien elämänvaiheiden potentiaalisena voimavaratekijänä.

Aineistosta avautui vielä muitakin uusia ja yllättäviä kerroksia eläkeläisten taidetoimijuuteen. Tunnistimme passiivien keskuudesta kaksi alaryhmää: tilanteeseensa tyytyväiset passiivit sekä passiivit, jotka toivoivat enemmän taiteeseen ja kulttuuriin osallistumisen mahdollisuuksia elämäänsä. Selvitimme tarkemmin syitä tämän alaryhmän osallistumattomuudelle puhelinhaastatteluilla. Niissä kävi ilmi, että perinteiset saavutettavuuden esteet, kuten taloudelliset, maantieteelliset tai liikkumiskykyyn liittyvät haasteet eivät koskeneet tätä joukkoa. Sen sijaan suurin este osallistumiselle oli sysäyksen tai rohkeuden puute.

Haastatteluissa nousi esiin piilevää taidetoimijuutta: vastaajat kuvailivat syvällisiä yhteyksiä taiteeseen. Taide ja kulttuuri siis koettiin merkitykselliseksi, mutta sopivaa paikkaa tai tilaa sen kanavointiin ei ollut löydetty. Tutkimuslöydös lähettää vahvan viestin: mistä tai keneltä eläkkeelle jäävä saisi rohkaisua ja ohjausta uuden taideharrastuksen pariin?

Taideharrastus rakentamaan siltoja sukupolvien välille

Tutkimuksen toinen merkittävä havainto oli monisukupolvisten harrastusryhmien tarve. Moni vastaaja kertoi karttavansa eläkeläisille suunnattuja kulttuuriryhmiä, mikä voi liittyä eläköitymistraumaan: oma identiteetti ei vastaakaan eläkeläiskohortille osoitettua sosiaalista roolia.

Omasta taidekasvattajan näkökulmastani näen eri-ikäisten ryhmillä paljon mahdollisuuksia. Parhaimmillaan monisukupolvinen luova toiminta ja yhdessä oppiminen paitsi vähentää kielteisiä tai sterotyyppisiä asenteita eri-ikäisiä kohtaan, myös lisää kaikkien sukupolvien edustajien kommunikaatiotaitoa, empatiakykyä  ja merkityksellisyyden kokemuksia sekä kasvattaa sosiaalisia verkostoja ja myönteistä asennetta omaa ikääntymistä kohtaan. Sitäpaitsi mikä muu voikaan paremmin rakentaa sukupolvien välisiä siltoja kuin yhdessä tehty ja koettu taide!

Kaiken kaikkiaan tutkimus tarjosi kiinnostavia näkökulmia taiteen ja kulttuurin mahdollisuuksiin tukea merkittävää elämää ja hyvinvointia läpi elämänkaaren. Mikäli yhteiskuntapoliittisena tavoitteena on jokaisen kansalaisen hyvinvointi, on kaikkien osa-alueiden, mukaan lukien taide ja kulttuuri, valjastaminen merkityksellisen elämän ylläpitäjäksi perusteltua. On kuitenkin kysyttävä, kasautuuko taide- ja kulttuurihyvinvointi nyt niille, jotka jo kokevat taiteen ja kulttuurin merkitykselliseksi hyvinvoinnilleen ja millä keinoin puramme tämän kasautumisen? On myös syytä kiinnittää huomiota taide- ja kultturipalveluiden määrän kasvattamisen lisäksi – tai jopa sijaan – niiden laatuun sekä siihen voiko näillä palveluilla olla myös poissulkeva tai etäännyttävä vaikutus.

Lisää monipuolisia ja laadukkaita mahdollisuuksia taiteen harrastamiseen

Taide karkaa määrittelyitä ja siksi on luotava monipuolisia mahdollisuuksia erilaisten taidemuotojen harrastamiseen. Taide on muutakin kuin gallerioita, puhdasta viulunsoittoa tai savenvalantaa (vaikkei niissäkään mitään vikaa ole!). Miksi niin moni ei lapsuuden jälkeen jatka taideharrastustaan tai aloita uutta taideharrastusta eläkeiässä vaikka mahdollisuuksia siihen olisi tarjolla? Miten merkityksellisyyden kokemusta voidaan vahvistaa myös niiden osalta, jotka kokevat, ettei taiteella ja kulttuurilla ole vaikutusta heidän elämänlaatuunsa?

Taiteeseen ja kulttuuriin osallistuminen ei saa tuntua velvollisuudelta, mutta osallistumisen oikeutusta on tärkeää perustella ja tarjota siihen mahdollisuuksia myös työelämästä eläkkeelle siirtyneiden parissa. 

Tuulikki Laes
tutkijatohtori
Taideyliopisto

Kirjoitus perustuu julkaisuun: Laes, T. & Rautiainen, P. (2022). Eläkkeelle siirtyneiden taidetoimijuus (journal.fi). Gerontologia.

  • Tapio Miettinen 13.7.2022 klo 08.22
    Vauraiden eläkeläisten massat kiittävät artikkelia.
    Vastaa kommenttiin
  • Tarja Kaltiomaa 24.7.2022 klo 06.51
    Taiteen merkitys ymmärretään Suomessa nykyään jo hyvin. Hyvinvoinnista nykyään on kyse myös taiteilijoiden elämässä. Olen eräiden tv-sarjojen ja elokuvien avulla nähnyt, että ihmisinä taiteilijoiden asema tehdä työtä ei ole vielä nykyään yhtä hyvä ja turvattu kuin muilla työtä tekevillä ihmisillä. Taiteilijoilta on totuttu odottamaan ihmeitä, ja vasta ihmeitä tuotettuaan, heille usein järjestyy edes perustoimeentulo - mutta se ei riitä. Heidän ihmeiden tekijöinä kuuluu tuottaa rahaa - ei pelkästään itselleen vaan vähintään myös lähipiirilleen. Kun taiteilija on tuottanut ihmepottinsa, lähipiiri usein odottaa siitä jopa ensisijaisesti hyötyvänsä - ovathan he niin kovasti kärsineet taiteen tekijän persoonan vaikuttaessa heidän elämässään. Mielestäni suomalaisten rahoituslaitosten pitää ottaa vastuu taiteilijoiden myös etsikkoajan elämästä turvaamalla tulotuksella heidän perustarpeensa. Säännölliset tulot myös taiteilijoille mahdollistavat elämän perustarpeet: asumisen, vaatetuksen ja ruuan. Taiteeseen liittyviä rahoitustarpeita voitaisiin edelleen saavuttaa nykyisin keinoin. Myös taiteilija nykyisessä hyvässä taloudessa kuuluu olla oikeutettu perustoimeentuloon. Tästä olen kirjoittanut rahoituksellisia ideoita kahteen kirjoitukseeni Taiteilijan ideapussi sekä Elämän pelikortit. Olin hämmästynyt joskus nuorempana radiouutisesta, että esimerkiksi suomalaisen elokuvan suuri sankari Tauno Palo oli saanut taiteilijaeläkkeen. Hän sai sen kuin erityisenä kunnianosoituksena ja lahjana. Mielestäni taiteilijaeläke olisi kuulunut hänelle ja muille taitelijoille ansaittuna tulona jo aiemmin, kun ura ei enää vedä eikä taiteilija ihmisenä jaksa olla ihmisten parissa kuin sirkuksen vetonaula koko ikänsä. Rahoituksella voidaan taiteilijan elämää nykyään (viimeistään) tukea, ilman että hän on järkyttävän hyväksikäytön uhrina myös elämänsä loppupuolella. Ihmiset eivät yleensä näe näkyvien ihmisten (eri alojen taiteilijoiden) hätää. Nämä ovat tottuneet säilyttämään kasvonsa ja kasvojensa ilmeet yleisölle mieluisina, hätä jää piiloon. Hätä kuitenkin kurkisteli taiteilijoitten kasvoilla nyt korona-aikaan. Moni taiteilija jäi ilman niitä tuloja, joita he yleisöltä ovat tottuneet saamaan. Silti moni heistä teki hyväntekeväisyystyötä milloin minkäkin maailmankolkan hyväksi. Työeläkejärjestelmät ja muut rahoituslaitokset ovat avainasemassa nykyajan teknisten saavutusten (tietokoneet) myötä järjestämään säännölliset perustulot taiteen alan toimijoille. Nämä ovat pitämässä yllä hyvää henkeä koko muun toiminnallisen kansantalouden hyväksi. Perustulon taiteilijoille ja taiteen toimialalle ei tarvitse olla kuin palkinto jostakin suorituksesta (vrt. nykyinen taiteilijaeläke), vaan sen kuuluu olla inhimillisyyden osoitus hyvältä yhteiskunnaltamme näille näkyvimmille ihmisille. Kaikille ja heidän taustavoimilleen myös. Yhteiskuntamme on rakennettu kristillisessä hengessä (vrt. valtion perustamiskirjat, kirjallisuus) ja siten on saavutettu yleisesti hyvä elintaso. Kaikilla kuuluu, myös taiteilijoilla, olla perusturvallisuus elämässään, ei vain ihmeitä tuotettuaan. Edellä mainituissa kirjoituksissani sanon, että monen lahjakkaan ihmisen vie taidealalle jo koululaitoksemme, mikä on hyvä asia, mutta taiteilijaksi kypsyminen on koko elämänajan prosessi, jo ihan koulun jälkeen ja siksi kaikki "syrjäytyneet" nuoremmekin ansaitsevat perustoimeentulon jo varhain. 24.7.2022 Tarja Kaltiomaa
    Vastaa kommenttiin

Lisää uusi kommentti

0/4000
Viesti on pakollinen
Nimi on pakollinen
Sähköpostiosoite on pakollinen

Lisää aiheesta

Blogit 23.9.2022

Riittävän hyvän pitäisi riittää – miksi yrityksissä näin ei ole?

Yritysten työkykyjohtamisen ja työterveysyhteistyön toimintamallit ovat keskimäärin ihan kelvollisesti, jopa erinomaisesti dokumentoituja. Silti niiden hiomiseen vielä paremmiksi käytetään hurjasti aikaa. Ei uskota niiden olevan jo riittävän hyviä. Uusia toimintaohjeita ja prosesseja ei tarvittaisi niin paljon, jos olemassa olevat mallit olisivat oikeasti arjessa käytössä.

Riittävän hyvän pitäisi riittää – miksi yrityksissä näin ei ole?

Blogit 14.9.2022

Rakennamme kestäviä koteja

On tärkeää rakentaa kodit kestäviksi, toimiviksi, terveellisiksi ja turvallisiksi. Painotamme rakennuttamisen hankinnoissa vähähiilistä ja vastuullista rakentamista.

Rakennamme kestäviä koteja
Lisää ajankohtaisia artikkeleita