Blogit

Pitkäkestoinen tuki auttaa mielenterveyskuntoutujaa takaisin työelämään

Mielenterveyden häiriöt vievät yhä useammin eläkkeelle. Yleisin yksittäinen työkyvyttömyyseläkkeen syy on masennus. Viime vuonna masennus vei Suomessa joka päivä eläkkeelle yhdeksän ihmistä.

Valitettavasti nuorten kohdalla psyykkisten sairauksien osuus työkyvyttömyyden aiheuttajana korostuu, koska mielenterveyden häiriöt alkavat fyysisiä sairauksia varhaisemmalla iällä.

Kun huomioidaan kaikki sairausryhmät, työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen keski-ikä on 52 vuotta. Mielenterveyden häiriöiden kohdalla se on 45 vuotta.

Työkyvyttömyys on paitsi inhimillinen tragedia yksilön kannalta, myös kallis vaihtoehto yhteiskunnalle. Mielenterveyden häiriöiden kokonaiskustannuksiksi työpanosmenetyksineen on arvioitu Suomessa noin kuusi miljardia euroa vuodessa.

Vankemmalle tuelle on tarvetta

Kun työkyky mielenterveyssyiden takia heikkenee, tarvitaan työhön paluuseen vankempaa tukea ja ohjausta. Tähän tarpeeseen Ilmarinen ja muut työeläkevakuutusyhtiöt tarjoavat yhdessä palveluntuottajaverkostojensa kanssa niin sanottua laajennettua työhön paluun tukea.

Palvelu on tarkoitettu erityisesti mielenterveyssyistä kuntoutustuella oleville henkilöille, joilla ei ole mahdollisuutta palata enää omaan työpaikkaansa. Lisäksi henkilöllä tulee olla oikeus työeläkeyhtiön tarjoamaan ammatilliseen kuntoutukseen.

Tiivistä tukea pitkin matkaa, tavoitteena työhön paluu

Laajennettu työhön paluun tuki koostuu useammasta Ilmarisen tukemasta työkokeilusta ja työvalmentajan vankasta tuesta.

Työvalmentaja tukee ja auttaa palveluun ohjattua henkilöä löytämään itselleen soveltuvan työkokeilupaikan. Työvalmentajan rooliin kuuluu osallistua myös yhteispalaveriin henkilön mahdollisen psykiatrisen hoitotahon kanssa ainakin palvelun alkaessa ja päätösvaiheessa. Tavoitteena on yhteistyössä tukea työelämään palaamista.

Työvalmentaja toimi tiiviinä tukena työkokeilun aikana. Työvalmentaja ei kuitenkaan korvaa henkilön mahdollista psykiatrista hoitoa. Palvelun kesto voi olla yhteensä 1,5 vuotta, ja työkokeilujaksot voivat toteutua useammalle eri työnantajalle.

Tavoitteena on aina henkilön paluu joko kokoaikaiseen tai osa-aikaiseen työhön.

Lupaavia tuloksia pidemmästä kuntoutuksesta

Laajennettu työhön paluun tuki pohjautuu elokuussa 2017 päättyneeseen Ponnahduslauta työelämään -hankkeeseen. Sen tavoitteena oli työllistää korkeakoulutettuja mielenterveyskuntoutujia takaisin työelämään tavallista pidempien työkokeilujaksojen ja työhönvalmennuksen avulla. Kuntoutujat saivat myös työvalmentajan tukea työllistymiseen sekä tukea työkokeilujen ajaksi.

Ponnahduslauta työelämään oli Live Palveluiden (ent. Orton Pro) ja Ilmarisen ja Varman korkeakoulutetuille mielenterveyskuntoutujille suunnattu kehittämishanke. Hankkeessa oli mukana parisen kymmentä kuntoutujaa, ja heistä puolet kuntoutui työkykyiseksi. Tulokset olivat siis lupaavia. Hanke sai myös kunniamaininnan Vuoden 2018 ARVO-teko -kilpailussa ansiokkaasta työstään erityistä tukea tarvitsevien työllistämiseksi.

Myös vaikeista mielenterveysongelmista on mahdollista kuntoutua ja palata työelämään, kunhan kuntoutusta räätälöidään ja samalla panostetaan pitkäkestoiseen tukeen. Pidempikestoiselle kuntoutukselle on selkeästi tarvetta, ja tulokset lupaavat hyvää.

Kun työntekijä pääsee laajennetun työhön paluun tuella takaisin kiinni työelämään, kaikki voittavat.

Kaisa Valppu
kuntoutuksen tuotepäällikkö
Ilmarinen
@KValppu

Lue lisää ammatillisesta kuntoutuksesta täältä.

  • Kokemuksen kautta oivallettua 14.3.2019 klo 22.00
    Tavoite tällä hankkeella on toki hieno. Saivatko työkykyisiksi kuntoutuneet kuitenkaan projektin päätyttyä pysyvämpiä työsuhteita? Oma kokemukseni on että työnantajat mielellään hyödyntävät kuntoutujien tarjoamaa osaamista ja tukevat heidän työssäoloaan niin kauan kun eivät joudu maksamaan tästä mitää, varsinkaan palkkaa. Eläkelaitoksethan maksavat kuntoutujille kuntoutustuen/rahan elämiseen. Kun projektin päättyessä nämä tuet loppuvat ja kuntoutuksesta olisi aika siirtytä työelämään palkansaajaksi - niin Hups, kuinkas sitten kävikään?
    Vastaa kommenttiin

Lisää uusi kommentti

0/4000
Viesti on pakollinen
Nimi on pakollinen
Sähköpostiosoite on pakollinen

Lisää aiheesta

Blogit 20.3.2025

Ensin liian nuori, sitten liian vanha – ei koskaan sopiva työelämään?

Yhdenvertaisuuslaki kieltää ikäsyrjinnän, mutta ikään perustuva syrjintä on yhä merkittävä ongelma suomalaisessa työelämässä. Syrjintä ei koske ainoastaan pitkän työuran tehneitä yli 55-vuotiaita, vaan myös nuoria, jotka kamppailevat työmarkkinoille pääsyssä. Suomella ei ole varaa jättää ketään työelämän ulkopuolelle.

Ensin liian nuori, sitten liian vanha – ei koskaan sopiva työelämään?

Blogit 11.3.2025

Työystävyys rakentuu pienistä teoista, joilla on suuri vaikutus

Välillä on hyvä hetki pysähtyä miettimään, miten arvokasta on, kun työpaikalta löytyy todellisia työystäviä. Työystävyyksillä tarkoitan positiivista vuorovaikutusta ja työyhteisön tukiverkostoja. Nämä suhteet eivät vain lisää viihtyvyyttä, vaan niillä on yllättävän suuri merkitys myös yrityksen menestykselle.

Työystävyys rakentuu pienistä teoista, joilla on suuri vaikutus

Blogit 4.3.2025

Työkyvyn johtaminen on osa sosiaalista vastuullisuutta – entä käytännössä?

Miten työkyvyn johtaminen ja sosiaalinen vastuu ovat yhteydessä toisiinsa? Joidenkin mielestä työkyvyn johtaminen on aina vastuullista, kun taas jotkut kokevat, että heidän organisaatiossaan työkykyä johdetaan yhdellä osastolla ja vastuullisuustyötä toisella. Monet pohtivat, mitä kummallakaan on tekemistä yrityksen liiketoiminnan kannalta.

Työkyvyn johtaminen on osa sosiaalista vastuullisuutta – entä käytännössä?
Lisää ajankohtaisia artikkeleita