
Kuukauden asiantuntija: Mirella Karola
Huolehdimme Ilmarisessa yli miljoonan suomalaisen eläketurvasta. Olemme kohta 60 vuotta rakentaneet yhdessä asiakkaidemme kanssa parempaa työelämää ja edistäneet työkykyä. Mutta ketkä tätä työtä tekevät? Lue, mitä kuukauden asiantuntijamme Mirella Karola kertoo työstään.
Kuka olet ja mitä teet Ilmarisessa?
– Olen Mirella Karola ja olen Product Owner Yrittäjän turvana -prosessissa. Tehtäväni on auttaa kehitystiimini jäseniä onnistumaan kehittämiseen liittyvissä toimenpiteissä. Toimin oikeana kätenä prosessin johtajalle, ja varmistan että teemme kehittämistä meille annettujen raamien puitteissa.
Miten ja koska olet päätynyt töihin Ilmariseen?
– Siirryin tänne vuoden 2018 alusta Eteran fuusioituessa Ilmariseen. Eterassa aloitin työt vuonna 2000. Takana on siis yli 20 vuoden matka eläkevakuutusalalla.
Minkälaisia työtehtäviä olet urallasi tehnyt?
– Aloitin aikanaan palkkailmoituslomakkeiden käsittelijänä. Sen jälkeen olen työskennellyt liiketoiminnan puolella asiakaspalvelussa, vakuutuspalvelussa, suunnittelupäällikkönä järjestelmäkehityksessä sekä esimiehenä vakuutuspalveluissa. Kehittäminen vei minut mukanaan kehityspäälliköksi IT-organisaatioon.
Työn monipuolisuus haastaa oppimaan uutta
Mikä on parasta työssäsi?
– Saan mahdollistaa ihmisten onnistumisen omassa työssään. Myös uuden kehittämisessä mukana oleminen on tärkeää, ja monipuolinen vastuualueeni haastaa oppimaan uutta.
Miten pidät huolta osaamisestasi ja ammattitaidostasi?
– Tykkään oppia uutta. Luen monenlaista, mikä tuo uusia näkökulmia omaan ajatteluun. Osallistun webinaareihin ja seminaareihin. Tällä hetkellä viimeistelen opintojani IT-tradenomiksi, koska halusin nähdä mitä kaikkea jo osaan ja mitä uutta opinnot voisivat minulle tarjota. Sanonkin, että olen opiskellut muodollista pätevyyttä nykyiseen työhöni. Mielestäni eniten kuitenkin oppii tekemällä töitä uusien ihmisten ja asioiden parissa.
Mitä työyhteisö ja työkaverit merkitsevät sinulle?
– Yhteisöllisyyttä ja sitä että kuuluu joukkoon. Introverttinä on ollut mukavaa saada koronan takia työrauhaa etätyössä, mutta olen huomannut, että ikävöin kollegoitani ja arjen spontaaneja keskusteluja muustakin kuin työasioista.
Sirkustirehtööri tuo ammattilaisten joukon yhteen
Miten korona on vaikuttanut työhösi ja tapaasi työskennellä?
– Etätyöskentelyn määrän kasvaminen on mahdollistanut työn ja kotiarjen tasapainottamisen paremmin. Toisaalta omasta hyvinvoinnista tulee pidettyä aiempaa paremmin huolta esim. osallistumalla joihinkin palavereihin kävelyllä. Tauottamistakin tulee omalla kotikonttorilla pidettyä enemmän. Pyrin joka perjantai soittamaan tiimiläisilleni ja kysymään kuulumisia. Aiemmin kuulumisten vaihto on hoidettu työn ohessa konttorilla.
Mikä on mielestäsi paremman työelämän salaisuus?
– Tasapaino työn ja muun elämän välillä. Molemmat ”maailmat” tuovat pääsääntöisesti hyvää fiilistä, joka näkyy niin työssä kuin kotona.
Miten pidät huolta hyvinvoinnistasi?
– Luonnossa liikkuminen ja nukkuminen ovat perusasioita. Kavereiden kanssa pidettävät ajatusten tuuletusterapiat ovat tärkeitä mielen hyvinvoinnille.
Jos työsi olisi rakennus, mikä rakennus se olisi ja miksi?
– Sirkusteltta. Esiintyjät ja ohjelma voi vaihtua, mutta on tärkeää sirkustirehtöörinä saada ammattilaisten joukko tuottamaan yhtenäinen kokonaisuus toisiamme tukien ja toisiltamme oppien.
Lisätietoja
Lisää aiheesta

Lassila & Tikanoja onnistui nostamaan työntekijöidensä eläköitymisikää yli 4 vuodella
Sairauspoissaolot vähenivät ja eläköitymisikä saatiin nousuun Lassila & Tikanojalla, kun yritys alkoi satsata työhyvinvointiin strategisella tasolla. Onnistumisten takana on yhtiön johdon vahva sitoutuminen työkykyjohtamiseen, ja työtä tehdään tiiviisti yhdessä Ilmarisen ja työterveyshuollon kanssa.

Saatko kaikki oikein YEL-testistämme?
Keskustelua herättävä ja kuitenkin mainettaan parempi. Sellainen on yrittäjien tärkein vakuutus YEL. Mielipiteitä riittää, kun YEL:istä puhutaan, mutta kuinka hyvin se oikeasti tunnetaan? Laita tietosi testiin!

Tulevaisuuden laboratorio: Onko yrityksesi työkykyjohtaminen loogista?
Hyvinvoivat työntekijät ovat yrityksen kilpailuvaltti ja tehokkuutta parantava tekijä. Kun haluamme parantaa työhyvinvointia, alamme kuitenkin usein suoraan suunnitella toimenpiteitä sen sijaan että ensin miettisimme, mitä haluamme saada aikaiseksi ja mihin todella haluamme vaikuttaa.