
Koronavuoden jälkeen on tärkeää ladata akkuja
Ajankohtainen huominen keskittyy tässä jaksossa akkujen lataamisen tärkeyteen lomalla. Ilmarisen asiantuntijalääkäri, psykiatri Veera Pohjolainen on Ilmarisen yritysvastuupäällikkö Heidi Lehmuskummun haastateltavana.
Koronavuosi on ollut poikkeuksellinen ja monelle myös raskas. Nyt jos koskaan kannattaa ladata akkuja ja antaa aivojen levätä.
Pohjolainen antaa eväitä siihen, miten kiireisestä työstä saa laskeuduttua lomalle. Pohjolainen korostaa palautumisen ja rentoutumisen tärkeyttä. Aivot rentoutuvat, kun tyhjentää kalenterinsa ja kerää itseensä energiaa esimerkiksi lepäämällä, kävelylenkeillä tai takkatuleen tuijottamalla.
Tärkeintä on löytää oma tapa palautua ja kuunnella sisäistä ääntään. Kun aivot lepäävät, luovuus virittyy jälleen uudelle taajuudelle.
Sukella reiluksi viideksi minuutiksi Ajankohtaisen huomisen pariin ja pohdi, miten juuri sinä saat parhaiten uutta virtaa.
Lue lisää
- TyökykyAreena sinua varten
- Ilmarisen juhlavuoden teemana on nuorten tukeminen työelämään kiinnittymisessä. Projektille on annettu nimeksi Mielellään töissä. Lue lisää projektista.
Lisää aiheesta

Lassila & Tikanoja onnistui nostamaan työntekijöidensä eläköitymisikää yli 4 vuodella
Sairauspoissaolot vähenivät ja eläköitymisikä saatiin nousuun Lassila & Tikanojalla, kun yritys alkoi satsata työhyvinvointiin strategisella tasolla. Onnistumisten takana on yhtiön johdon vahva sitoutuminen työkykyjohtamiseen, ja työtä tehdään tiiviisti yhdessä Ilmarisen ja työterveyshuollon kanssa.

Saatko kaikki oikein YEL-testistämme?
Keskustelua herättävä ja kuitenkin mainettaan parempi. Sellainen on yrittäjien tärkein vakuutus YEL. Mielipiteitä riittää, kun YEL:istä puhutaan, mutta kuinka hyvin se oikeasti tunnetaan? Laita tietosi testiin!

Tulevaisuuden laboratorio: Onko yrityksesi työkykyjohtaminen loogista?
Hyvinvoivat työntekijät ovat yrityksen kilpailuvaltti ja tehokkuutta parantava tekijä. Kun haluamme parantaa työhyvinvointia, alamme kuitenkin usein suoraan suunnitella toimenpiteitä sen sijaan että ensin miettisimme, mitä haluamme saada aikaiseksi ja mihin todella haluamme vaikuttaa.